Itsemääräämisteorian suhde talousjärjestelmään – konkreettisen palkkion analyysi ja sen seurauksien pohdintaa

Tämä kirjoitus on kirjoitettu niin, että lukija saa siitä enemmän irti, jos itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory (SDT)) on hänelle ennestään tuttu.

Jos kyseinen teoria ei ole sinulle ennestään tuttu, alla olevista linkeistä pääset tututstumaan aiheeseen.
https://vimeo.com/30754832
http://selfdeterminationtheory.org/
Internetistä, kirjastoista ja muualta hakemalla löytyy paljon lisätietoa.

Kun perustietojen lisäksi tuttua ja tuoreessa muistissa on se, kuinka itsemäärämisteorian piirissä erilaiset palkkiot on määritelty, rajattu ja analysoitu, saa lukija tästä kirjoituksesta eniten irti.

Tämän kirjoituksen ymmärtämisen kannalta ei kuitenkaan ole välttämätöntä, että kyseinen teoria on tuttu.

Itsemääräämisteoriassa esitetään, että kaikki konkreettiset, ennalta odotettavissa olevat palkkiot vähentävät ihmisen autonomista motivaatiota.
Autonominen motivaatio vähenee, koska palkkiot koetan kontrollina.
Tällöin ihmisen kokemus siitä, että hän itse ohjaa elämäänsä vähenee.
Itsemääräämisteorian puitteissa tällaisessa palkkiossa ajatellaan olevan kyse klassisen keppi ja porkkana -asetelman porkkanasta.

Tässä kirjoituksessa esitän ja perustelen, miksi kaikki ihmisen toiselle maksamat konkreettiset palkkiot ovat maksajan harjoittamaa kontrollia maksun saajaa kohtaan.
Tällaiseen lopputulokseen päästään suhteellisen itsestään selvästi, kun ihmisen toiselle maksamia konkreettisia palkkioita analysoidaan tarpeeksi pitkälle ja tarkasti.

Tässä kirjoituksessa tuon esiin myös sen, miksi autonomisella motivaatiolla ja omistamisella on kohtalonyhteys, jota ei ole mahdollista rikkoa.

Avaan myös hiukan sitä, minkälaisia yhtäläisyyksiä on autonomisella motivaatiolla ja kommunismilla.
Kommunismilla en tarkoita entisen itä-naapurimme sosialistista diktatuurilla.

Esitän myös, miksi itsemääräämisteorian puitteissa olisi hyvä tutkia ja ottaa kantaa siihen, minkä muotoinen talousjärjestelmä, omistaminen, vaihtaminen ja raha tukee parhaiten ihmisen autonomista motivaatiota.
Tämän ei tarvitse tarkoittaa ainoastaan olemassaolevien talousjärjestelmien arvioimista autonomisen motivaation kannalta.
Se voi tarkoittaa myös sitä, että itsemääräämisteorian puitteissa voitaisiin luoda kokonaan uusi talousjärjestelmä.
Olisi erittäin kutkuttavaa nähdä, minkälainen talousjärjestelmä syntyy silloin, kun se rakennetaan alusta asti kaikkien ihmisten maksimaalista autonomista motivaatiota ja sitä kautta hyvinvointia tukevaksi ja mahdollistavaksi.

Ihminen voi maksaa konkreettisena palkkiona toiselle ihmiselle vain jotain sellaista, mitä hän yksityisomistaa.

Palkkion maksaminen voidaan ajatella myös työpanoksen vaihtamisesta konkreettiseen palkkioon.
Ihminen voi vaihtaakin vain sellaisia asioita, jotka hän yksityisomistaa.

Molemmissa ajattelutavoissa halutessamme ymmärtää, mistä on kysymys, meidän on analysoitava omistaminen.

Tiettyjen historian kaikujen – ennen kaikkea orjuuden – vuoksi ihmiskunta ei useinkaan halua ajatella eikä käyttää työpanoksen yhteydessä sanaa omistaminen.
Kyse on silti juuri siitä.

Raha, vaihtaminen ja yksityisomistaminen ovat yksi kokonaisuus.

Rahaa ei voi olla olemassa ilman vaihtamista.
Raha on vaihtamisen väline.
Vaihtamista ei voi olla olemassa ilman yksityisomistamista.
Ihminen voi vaihtaa vain jotain sellaista, mitä hän yksityisomistaa.

Omistamisessa kyse on sen päättämisestä, kuka tai ketkä saavat tai eivät saa käyttää jotain asiaa ja millä ehdoin. (1)
Se on 100%:sti sosiaalinen ja 0%:sti luonnontieteellinen ilmiö.
Tämän pidemmälle fysiikkaan, kemiaan, biologiaan, geotieteisiin tai tähtitieteeseen meidän ei tarvitse mennä määritellessämme omistamista.
Riittää, että toteamme, että ei ole olemassa sellaista luonnontieteellistä ilmiötä kuin että jokin kappale kuuluu jollekin toiselle kappaleelle.
Lähtökohtaisesti kukaan ei omista mitään.
Omistamisen syntyminen, olemassaolo, muodonmuutos ja häviäminen ovat pelkästään ihmisten välistä toimintaa.

Päätöksen jonkin asian käyttämisestä voi tehdä kuka vaan.
Oleellista tässä on se, miten päätös pannaan käytännössä toimeen.
Koska omistamisessa kyse on 100%:sti sosiaalisesta toiminnasta, vaihtoehtoja ovat seuraavat:

– Yhdessä sopimalla.
Tällöin jonkin asian käyttämisestä ensin päätetään yhdessä.
Tämän jälkeen toimitaan yhdessä sovitulla tavalla.

– Fyysisen voiman avulla.
Tällöin toimitaan, kuten voimakkain päättää.
Muut voivat olla eri mieltä, mutta eivät voi asialle mitään, koska ovat heikompia.

– Oveluuden avulla.
Tällöin toimitaan, kuten ovelin päättää.
Muut voivat olla eri mieltä, mutta eivät voi asialle mitään, koska virheellisesti uskovat, että heidän tulee toimia niin kuin ovelin päättää.

Ihmisen hengissä säilyminen ja hyvinvointi edellyttää monenlaisten konkreettisten asioiden käyttämistä.
Näiden saatavilla oleminen silloin, kun ihminen niitä tarvitsee on hänen elämänsä kannalta välttämätöntä.

On täysin mahdoton ajatus, että ihminen, joka täysin ymmärtää, mitä on omistaminen, vapaaehtoisesti sopii toisten ihmisten kanssa, että hänellä ei ole mitään päätösvaltaa mihinkään hänen välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin.
Yhtä mahdoton on ajatus siitä, että hän sopii, että hänellä ei ole mitään päätösvaltaa joihinkin hänen välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin.
Jos mainittu päätösvalta on kokonaan ihmisen ulkopuolella, se on aina tapahtunut joko fyysisen voiman tai oveluuden avulla.

On itsestään selvää, että ihminen ei sovi, että pääsy hänen välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin on täysin toisten ihmisten päätösvallan takana.
Yhtä itsestään selvää on sekin, että hän ei sovi, että hän joutuisi tekemään jotain, mitä toiset ihmiset käskevät hänen tehdä, ennen kuin hän saa pääsyn välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin.
Jos ihminen ei pääse käsiksi välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin muutoin kuin tekemällä jotain, mitä joku toinen ihminen käskee, voidaan hyvin sanoa, että kyseessä on pakottaminen.

Juuri tällaisesta pakottamisesta on kyse, kun ihminen toimii saadakseen toiselta ihmiseltä palkkion.
Kukaan ei pakota ihmistä tekemään, mitä palkkion maksaja sanoo.
Mutta toisaalta jos ei tee, ihminen ei saa palkkiota.
Siten hän pääse käsiksi välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin.
Tilannetta ei muuta pakkottamisesta muuksi se, että lähes kaikki ihmiset ovat vuoroin pakottajan, vuoroin pakotettavan asemassa.
Tosin se kyllä tekee tilanteesta ihmettelemisen aiheen.

Jos suhteellisen objektiivisesti voidaan osoittaa, että jokin tietty käyttäytyminen on ihmisen pakottamista toista ihmistä kohtaan, on syytä olettaa, että tällöin pakottamisen kohteena oleva ihminen myös kokee itsensä pakotetuksi ja kontrolloidusti motivoituneeksi.

Jos hän itse kertoo, että näin ei ole, kyse on mitä todennäköisimmin siitä, että hän ei tiedosta kokemaansa.
Kyse voi tämän lisäksi olla myös siitä, että hänellä on virheellinen käsitys siitä, mikä sosiaalinen toiminta on pakottamista ja mikä ei.

Samassa tilanteessa on syytä olettaa, että ihmistieteen tutkija havaitsee tutkittavana olevan ihmisen kokevan joko tietoisesti tai tiedostamatta itsensä pakotetuksi ja kontrolloidusti motivoituneeksi.

Jos näin ei ole, kyse on todennäköisesti siitä, että tutkijoilla on filosofisina lähtöoletuksina liian epätarkkoja tai virheellisiä käsityksiä niistä tutkittavana olevan ihmisen ja hänen ympäristönsä osista sekä niiden välisistä suhteista, mitkä ovat kyseisen tutkimuksen kannalta oleellisia.
Siksi itse tutkimuksesta seuraa virheellisiä tulkintoja, vaikka tutkimus olisikin sinänsä oikein rakennettu, sisäisesti looginen ja tuottaa oikeita tuloksia.

On monia asioita, joita ihminen voi tehdä, missä ei välittömästi tarvita konkreettisia asioita eli raaka-aineita ja valmiita tuotteita.
Esimerkiksi ajattelu ja auringonotto ovat tällaisia asioita.

Tällöin ihminen voi päättää, mitä tekee ja toteuttaa päätöksensä käytännössä ilman, että muut puuttuvat hänen tekemisiinsä.
Näin ainakin useimmiten 2010-luvun länsimaisessa kulttuurissa.

On kuitenkin monia asioita, joita ihminen haluaa tehdä, joissa tarvitaan konkreettisia raaka-aineita ja valmiita tuotteita.
Puutaloa, puisia huonekaluja tai puuvenettä ei voi tehdä ilman puuta.
Puita tarvitaan myös, jos ihmisen tarvitsee liikkua täysin luonnontilaisessa metsässä.
Jo pelkällä ruoan hankkimisella on paljonkin tekemistä konkreettisten asioiden kanssa.

Se, mitä ihminen tekee on monissa tapauksissa sama asia kuin se, mihin ihminen käyttää raaka-aineita ja valmiita tuotteita.
Juuri siksi ei voida erottaa toisistaan ihmisyksilön käyttäytymistä ja omistamista.
Juuri siksi ei voida erottaa toisistaan sitä, kuka päättää, mitä ihminen tekee ja sitä, kuka päättää raaka-aineiden ja tuotteiden käyttämisestä.
Niillä on erottamaton kohtalonyhteys.

Näin päädyttiin myös siihen tämän kirjoituksen näkökulman kannalta olennaiseen asiaan, että autonomisella motivaatiolla ja omistamisella on yhteys, jota ei voida rikkoa.

Tässä kirjoituksessa esittämäni ei tarkoita, että ihmisen tarvitsee saada päätösvalta välttämättä tarvitsemiinsa konkreettisiin asioihin yksin itselleen.
Tällöinhän hän vain tekisi muille sen, minkä itse haluaa välttää.
Se tarkoittaa sitä, että ihmisen tarvitsee olla yhtenä muiden joukossa päättämässä välttämättä tarvitsemiensa konkreettisten asioiden käyttämisestä.

Omistaminen on päättämistä, yksityisomistaminen on yksin päättämistä ja yhteisomistaminen on yhdessä päättämistä.

Yhteisomistamisessa vaihtaminen ja siten myös raha eivät ole mahdollisia.
Tämä johtuu siitä, että kun kaikki omistavat yhdessä kaiken, kukaan ei voi vaihtaa mitään kenenkään kanssa.

Tällöin asioiden käyttämisestä päätetään yhdessä.
Päätetään yhdessä mitä tehdään, miten tehdään ja kuinka työn tulokset jaetaan.

Tällöin ihmisen toista kohtaan harjoittama pakottaminen ei ole osa yhteistoiminnan rakennetta.
Tämä mahdollistaa tältä osin yhteistoiminnan, joka luo hyvinvointia kaikille.

Yhdessä konkreettisten asioiden käyttämisestä päättäminen taas on sama asia kuin yhteisomistaminen.
Kun yhteisomistaminen kattaa kaikki ihmiset, on se sama asia kuin kommunismi.
Kommunismilla en tarkoita entisen itä-naapurimme sosialistista diktatuuria.
Diktatuuri ei ole yhteisomistamista, sillä diktaattori omistaa kaiken; hän viime kädessä päättää siitä, kuka saa käyttää mitäkin asiaa ja millä ehdoin.
Ei ole väliä onko diktatuuri muodoltaan keisarillinen, fasistinen, sosialistinen, kapitalistinen, markkinataloudellinen vai jokin muu.
Ihmisen kannalta se on aina yhtä tuhoisaa.

Kommunismilla tarkoitan sitä, että kaikki ihmiset todella päättävät yhdessä konkreettisten asioiden käyttämisestä.
Se tarkoittaa kaikki ihmiset kattavaa tasa-arvoa, sillä kukaan ei sovi itseään toisen ihmisen käskyvallan alle.
Tällaista yhteiskunta- ja talous järjestelmää ei olla vielä koskaan eikä missään kokeiltu laajamittaisesti.

Tässä kirjoituksessa tekemäni konkreettisen palkkion analyysi on mielestäni niin olennainen asia, että sen pois jättämistä tutkimuksista, joissa tutkitaan konkreettisten palkkioiden vaikutuksia ihmiseen ei voi perustella oikeastaan millään.

Nykyaikana ilman tällaista analyysia on todennäköistä, lähes varmaa, että konkreettisten palkkioiden vaikutuksista ihmiseen tehdyn tutkimuksen filosofiset taustaoletukset palkkiosta ovat epämääräisiä arkikäsityksiä vallitsevasta talousjärjestelmästä ja sen ominaisuuksista, mm. rahasta, vaihtamisesta ja omistamisesta.

Ilman tällaista analyysiä voidaan havaita, että konkreettinen palkkio koetaan kontrollina ja pakottamisena.
Ilman sitä ei kuitenkaan voida ymmärtää, miksi konkreettinen palkkio koetaan kontrollina ja pakottamisena.

Se havainto, että palkkiot koetan kontrollina ja ne vähentävät autonomista motivaatiota ja sitä kautta myös hyvinvointia pitäisi minusta johtaa siihen, että ryhdytään tutkimaan mahdollisuuksia ja kehittämään tapoja, kuinka yhteiskunnassa palkkioista päästää eroon.

Se, että selvistä havainnoista huolimatta näin ei ole käynyt ja että talouden piirissä itsemääräämisteoriaan liittyviä tutkimustuloksia ollaan toistaiseksi pyritty soveltamaan pelkästään palkkatyöympäristössä lienee selvin osoitus siitä, että palkkion luonteesta on jäänyt ymmärtämättä oleellisia asioita.
Ratkaisut palkkioiden luomiin ongelmiin ovat olleet näennäisratkaisuja asioiden jäädessä todellisuussa ennalleen.

Se, että ihmiselle annetaan suurempi häkki tai pitempi hihna ja siten enemmän liikkumatilaa, ei tee hänestä vapaata.
Oleellinen kysymys ei ole se, minkä kokoinen häkki tai minkä pituinen hihna ihmisellä on.
Oleellinen kysymys on se onko ihmisellä häkkiä tai hihnaa lainkaan vai onko hän vapaa.
Vapaa sopimaan ja päättämään yhdessä toisten ihmisten kanssa asoista ja toimimaan yhdessä sovitulla tavalla.

Joskin toki olen sitä mieltä, että pienikin muutos on parempi kuin ei muutosta ollenkaan.
Mutta näpertely ei ole minusta järkevää silloin, kun on käsissä aineksia, joilla voidaan tehdä todellisia ratkaisuja isoihin ongelmiin.

Minun on vaikea keksiä mitään muuta syytä, miksi mainitsemistani havainnoista ei ole seurannut sitä, että ryhdytään tutkimaan mahdollisuuksia ja kehittämään tapoja, kuinka yhteiskunnassa palkkioista päästää eroon kuin että palkkiota ei olla osattu analysoida oikein ja siksi sitä virheellisesti pidetään välttämättömänä asiana, jonka kanssa sen vahingollisuudesta huolimatta on vain elettävä aina ja ikuisesti.

Toki muitakin syitä voi olla.
Tutkijoiden rahoitus on yleensä viimekädessä joko poliittisten päättäjien tai yritysmaailman ihmisten käsissä.
Kummastakaan joukosta tuskin löytyy ihmisiä, jotka katsovat suopeasti tutkijoita, jotka työllään horjuttavat noiden tutkimusten rahoittajien – ja siis tutkijoiden palkkioiden maksajien – ideologista maailman kuvaa ja valta-asemaa.
Kenties tutkijat sensuroivat jo etukäteen itse itseään.
Kenties he eivät halua vaarantaa tutkijan uraansa.

Tässä asiassa spekulointi ei ole minusta mielenkiintoista ja siksi lopetan sen tähän.
Mutta tämän verran haluan sohaista muurahaispesää.
Ja toivon sen poistavan staattisuutta ja tuovan eloa ja liikettä tutkimuksiin ja ratkaisujen ideointiin.

Ottaessaan omasta näkökulmastaan kantaa konkreettisten palkkioiden vaikutuksiin ihmisiin itsemääräämisteoria (ja kaikki muutkin konkreettisten palkkioiden vaikutuksia ihmiseen käsittelevät teoriat) ottaa siis samalla väistämättä omasta näkökulmastaan kantaa myös sellaisiin yhteiskunnan perusrakenteisiin kuin omistaminen, vaihtaminen, raha ja koko talousjärjestelmä.
Suoraan se ei sitä sano, mutta se on luettavissa rivien välistä enemmän kuin selvästi.
Se suorastaan hyppää lukijan silmille.

Siksi itsemääräämisteorian puitteissa olisi hyvä tehdä asiasta tutkimuksia ja tutkimuksiin perustuen ottaa selvä kanta omistamiseen, vaihtamiseen, rahaan ja koko talousjärjestelmään ja niiden vaikutuksiin ihmiseen.
Ja tämä olisi hyvä tehdä toisin kuin nyt, nimenomaan ymmärtäen, mitä itseasiassa ollaan tekemässä.

Tutkimuksia näistä asioista olisi hyvä tehdä ennen kaikkea siksi, että voisimme yhteiskuntana orientoitua ja toimia oikeansuuntaisesti silloin, kun haluamme maksimoida jokaisen ihmisen ja yhteisön hyvinvoinnin koko maailmassa.

Omistaminen, vaihtaminen, raha ja koko talousjärjestelmä ovat läsnä jokaisella ihmisellä suuren osan hänen elämästään.
Siksi itsemääräämisteorian puitteissa olisi hyvä tutkia ja ottaa kantaa siihen, minkä muotoinen talousjärjestelmä tukee parhaiten ihmisten autonomista motivaatiota ja sitä kautta heidän hyvinvointiaan.
Ja minkä muotoinen omistaminen tukee parhaiten näitä.
Ja muotoinen vaihtaminen ja raha tukee tukee parhaiten näitä.
Vai tukeeko ihmisen autonomista motivaatiota ja hyvinvointia parhaiten se, että raha ja vaihtaminen poistetaan kokonaan?

Mitä talouteen tulee, tähän mennessä itsemääräämisteorian soveltamista käytäntöön on tutkittu tietääkseni pelkästään siitä näkökulmasta, miten nykyisen talousjärjestelmän puitteissa voitaisiin toimia niin, että ihmisen autonominen motivaatio voisi olla mahdollisimaan suuri.
Jos nykyinen talousjärjetelmä jo sinänsä tekee autonomisen motivaation maksimoisen mahdottomaksi, tämä tutkimus on tietenkin, ainakin jossain määrin, ollut ajan hukkaa.

Kun tutkitaan sitä, minkälainen talousjärjestelmä mahdollistaa kaikille ihmisille maksimaalisen autonomisen motivaation, ei ole tarpeen tyytyä pelkästään olemassaolevien talousjärjestelmien analysoimiseen tältä kannalta.
Itsemääräämiseteorian puitteissa on mahdollista kehittää kokonaan uusi talousjärjestelmä.
Olisi erittäin kutkuttavaa nähdä, minkälainen talousjärjestelmä syntyy silloin, kun se rakennetaan alusta asti kaikkien ihmisten maksimaalista autonomista motivaatiota tukevaksi ja mahdollistavaksi.

Oleellisia kysymyksiä aiemmin mainittujen lisäksi ovat mm., kuinka pitkälle itsemääräämisteoriaa voi soveltaa käytännössä, ennen kuin se muuttuu kommunismiksi?
Kuinka pitkälle itsemääräämisteorian luojat ja kehittäjät haluavat itsemääräämisteorian käytännön sovelluksia viedä?
Kommunismiin asti vai jonnekin ei ihan niin pitkälle?
Ja millä perusteella juuri johonkin tiettyyn pisteeseen?
Entä ovatko heidän tavoitteensa tässä asiassa erilaiset lyhyellä aikavälillä kuin pitkällä aikavälillä?

Nämä kaikki ovat minua kiinnostavia ja kutkuttavia kysymyksiä.

Viite:
(1) http://kaikkea-kaikesta.luofoorumi.com/t96-kolumni-hyvantekevaisyys-on-huijausta-eli-mita-on-omistaminen-ja-mita-se-ei-ole

Liite I

Tässä liiteessä tarkennan joitain asioita, mitä mm. luettavuuden takia en halunnut ottaa esiin itse tekstissä.

Omistamisesta ei voida päästä kokonaan eroon.
Se on sosiaalista toimintaa, asioiden käyttämisestä päättämisestä ja päätöksen käytännön toteuttamista.
Siksi siitä ei voida päästä eroon niin kauan, kun maailmassa on kaksi tai useampia ihmisiä, jotka haluavat elää.
Omistamisen muotoa voidaan kuitenkin muuttaa.
Siksi on mahdolista tutkia, minkä muotoinen omistaminen tukee parhaiten autonomista motivaatiota.
Ratkaisu mihin päädytään on mahdollista myös toteuttaa käytännössä.

Minä tosin luopuisin sanan omistaminen käyttämisestä.
Se on minusta harhaanjohtava sana ja luo illuusiota siitä, että omistaminen on jokin konkreettinen ja luonnontieteellinen ilmiö, mitä se ei ole, erotuksena sosiaalisesta ilmiöstä, mitä se on.
Omistamisen sijasta käyttäisin sanoja käyttämisestä päättäminen ja päätöksen käytännön toteuttaminen.
Näiden sanojen käyttäminen ei luo kyseistä illuusiota.

Kuten omistaminenkin, myös vaihtaminen ja raha ovat 100%:sti sosiaalisia ilmiöitä ja 0%:sti luonnontieteellisiä ilmiöitä.
Vaihtamisen ja rahan ominaisuuksia, sitä miten ja millä ehdoin niitä käytetään, on mahdollista muokata loputtomasti.
Muokkaaminen tapahtuu yksinkertaisesti sopimalla yhdessä, miten toimitaan ja sen jälkeen toimitaan sovitulla tavalla.
Muutos voi tottakai perustua tässäkin myös fyysiseen voimaan ja oveluuteen.

Mainitsen alla esimerkinomaisesti ja asian ymmärtämistä helpottavan suhteuttamisen vuoksi muutaman mahdollisen tavan, miten vaihtamista ja rahaa voidaan käyttää.

– Toisin kuin omistaminen, vaihtaminen ja raha ihmisten välisenä yhteistoiminnan muotona voidaan kokonaan poistaa.

– Nykyisin käytössä olevassa rahajärjestelmässä yksityiset pankit luovat lähes kaiken kierrossa olevasta rahasta.

Raha syntyy velkana silloin, kun yksityinen pankki myöntää asiakkaalle lainan.
Se näppäilee lainasumman mukaisesti numeroita asiakkaan tilille ja siinä samalla syntyy uutta rahaa kiertoon.
Kun asiakas maksaa velat pankille, raha lakkaa olemasta eli siirtyy kierrosta pois.

Velalla on myös korko.
Tätä korkoa ei kuitenkaan luoda kiertoon.
Tästä seuraa se, että kaikkia velkoja ei voida koskaan maksaa takaisin.

Maksamansa koron osuuden velallinen saa jonkun toisen ihmisen ottamasta velasta – jos saa.
Jos kaikki maailman velat maksettaisiin kokonaan pois – jos se olisi mahdollista – maailmaan ei jäisi yhtään rahaa.
Velkaa jäisi kuitenkin vielä korkojen osuuden verran.
Yksityinen pankki ottaa velan korot itselleen palkkiona lainan antamisesta.
Syntyneet voitot jaetaan pankin omistajille osinkoina.
Ja paljon muuta, josta ei tässä sen enempää, koska se ei ole niin oleellista tässä yhteydessä.

Lähde 1:
Tapio Korhonen
Suomen Pankki
Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto
25.5.2007
https://helda.helsinki.fi/bof/bitstream/handle/123456789/8489/137005.pdf
(sivu 8.)

Lähde 2:
The Money Fix dokumentti.
Mm. euroa luomassa ollut Bernard Lietaer kertoo.
Jos et halua katsoa koko dokumenttia, niin aika välillä 21min. 03sek. ja 28min.16sek. hän ja muutama muu kertoo tämän asian.
https://www.youtube.com/watch?v=TwmM5Nb6hiE
(suomenkielinen tekstitys)

– On myös mahdollista, että valtio luo kaiken rahan velkana.
Maksetut velan korot se voisi ottaa itselleen ja käyttää ne yhteisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi.

– Valtio voi luoda rahan myös velkana, mutta korottomasti, jolloin kaikki velat olisi, ainakin teoriassa, maksettavissa takaisin.
Tosin tällöinkin, jos kaikki velat todellakin maksettaisiin takaisin, maailmassa ei taaskaan olisi yhtään rahaa kierrossa.

– Myöskin valtio voi luoda rahaa eli laskea rahaa kiertoon täysin velattomasti.

– Aikapankki-muotoisessa rahassa rahaa syntyy aina, kun joku tekee jotain työtä jollekin toiselle.

Siinä rahan luomiseen ei siis välttämättä tarvita valtiota eikä pankkeja, vaan myös yksityiset ihmiset voivat keskenään luoda rahaa.
Esimerkiksi, kun ihminen tekee yhden tunnin työtä jollekin toiselle, hänen tilinsä saldo kasvaa yhdellä aikapankkirahayksiköllä, esimerkiksi tovilla.
Samalla se kenelle hän tekee työtä tuon yhden tunnin, hänen tilinsä saldo taas vähenee yhdellä tovilla.
Aikapankkirahajärjestelmässä kaikki työ on samanarvoista riippumatta siitä, mitä työtä tehdään.

Omistamisen, vaihtamisen ja rahan lukemattomien erilaisten päämuotojen sisälläkin kaikki ominaisuudet eli tavat toimia, on muokattavissa sosiaalisen toiminnan avulla.

Ennen esimerkiksi ihmisen oli mahdollista omistaa toinen ihminen.
Ihmisen oli myös mahdollista vaihtaa tai myydä omistamansa ihminen tai ostaa jonkun toisen omistama ihminen.
Enää nämä eivät ole mahdollisia.
Muutos ei johtunut muutoksesta fysiikan laeissa, vaan muutoksista ihmisten välisessä toiminnassa.
Päätös muutoksesta toteutettiin käytännössä sopimisen ja fyysisen voiman avulla.

Jonkin tärkeän raaka-aineen tai tuotteen muuttuminen niukaksi saattaa muuttaa sopimisen ja voiman kautta ihmisen mahdollisuutta omistaa, vaihtaa, myydä tai ostaa sitä.
Suomessa esimerkiksi ruokaa säännösteltiin sota-aikana.

Kun jokin kasvi- tai eläinlaji muuttuu uhanalaiseksi, muuttuu nykysopimusten mukaan myös mahdollisuus omistaa, vaihtaa, ostaa ja myydä sitä.

Erilaisten maa-alueiden pakkolunastukset ja suojelut ovat myös esimerkkejä omistamisen, vaihdon ja rahan 100%: sen sosiaalisesta luonteesta.
Tällöin omistaja ei yhtäkkiä voikaan siinä määrin kuin aiemmin päättää siitä, mitä omistamallaan asialla tekee.
Hän saattaa jopa menettää omistuksensa siihen vastoin tahtoaan.

Talousjärjestelmän voidaan katsoa olevan yläkäsite sellaisille asioille kuin omistaminen, vaihto, raha, käyttämisestä päättäminen, päätöksen käytännön toteutus, kuka tuottaa, kenen kanssa, miten työt ja työn tulokset jaetaan jne.

Yksinkertaistaen sanottuna erilaiset talousjärjestelmät luokitellaan sen mukaan, minkä muotoisesta omistamisesta on kysymys.
Kun käytössä on pelkästään yksityisomistaminen, kyse on libertarismista.
Kun käytössä on pelkästään yhteisomistaminen, kyse on kommunismista.
Talousjärjestelmä joka yhdistää yksityisomistamista ja yhteisomistamista tavalla tai toisella on sekatalous.

Edellistä lausetta lukuunottamatta tarkoitan tässä kirjoituksessa yhteisomistamisella sellaista yhteisomistamista, missä kaikki maailman ihmiset yhteisomistavat kaikki maailman konkreettiset raaka-aineet ja tuotteet.
Tällöin siis ei olisi edes sellaisia ihmisryhmiä, jotka "yhteisomistaisivat" jotain ja voisivat siten ryhmänä vaihtaa jotain "yhteisomistamaansa" johonkin, mitä joku toinen ryhmä "yhteisomistaa".

Talousjärjestelmäkin on 100%: sti sosiaalinen ilmiö.
Sitäkin voidaan muuttaa ja sitä on muutettu useampaan kertaan nyky-ihmisen historian aikana.
Talousjärjestelmä on ihmisten välistä yhteistoimintaa, joka pyrkii tyydyttämään ihmisten kaikki tarpeet ajattelutavasta riippuen joko suoraan tai suoraan ja välillisesti.

Samakin talousjärjestelmä luo eri aikoina eri määrän ja erilaatuista hyvinvointia.
Lopputulos ei riipu pelkästään itse järjestelmästä, vaan myös ihmisten valmiudesta ja kyvystä käyttää sitä.
Raketilla pääsee varmasti lujempaa kuin pyörällä, mutta jos ajaa rakettia ilman asianmukaisia taitoja, käy köpelösti.

Tästä syystä ihmiselle optimaalisen talousjärjestelmän suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös ihmisten ymmärrys, kyvyt ja valmiudet.
Ne ovat muuttuneet aikojen satossa.
Tieteellinen tieto, sen saatavuus, keskustelut sekä ihmisten henkilökohtaiset kokemukset ovat nykyään avainasemassa tässä muutoksessa.
Ei ole syytä olettaa, etteikö muutos jatkuisi edelleen, vaikka muutoksen suuntaa kukaan ei varmuudella voikaan tietää.

Täysin uusia talousjärjestelmiä voidaan siis luoda paitsi nykyhetkeen, myös tulevaisuuteen.
Tulevaisuuden järjestelmiä kehitettäessä pitää vain arvioida mahdollisimman tarkasti se, mikä on ihmisten ymmärryksen, kykyjen ja valmiuksien taso suunitellulla tulevaisuuden hetkellä eli kuinka hyvin he juuri silloin kykenisivät käyttämään kyseistä järjestelmää.

Voidaan myös tuoda esiin se, minkälaista ymmärrystä sekä minkälaisia kykyjä ja valmiuksia jonkin tulevaisuuden talousjärjestelmän käyttäminen vaatii.
Tämän jälkeen ihmiset voivat miettiä ja päättää, pitävätkö he kyseisiä muutoksia itsessään tai tulevissa polvissa haluttavina ja mahdollisina ja suuntautua sen mukaan.
Myös tulevat polvet voivat itse aikanaan tehdä saman arvion.
He voivat myös kehittää omat, heidän aikaansa paremmin sopivat talousjärjestelmät.
Tämän he todennäköisesti tekevätkin.

Lahjatalous on myös hylättävä ajatuksena, jos todella halutaan päättää yhdessä konkreettisten asioiden käyttämisestä.
Ihminen voi antaa lahjaksi vain jotain sellaista, mitä hän yksityisomistaa.
Tällöin yksityisomistaja päättää yksin, mitä hän yksityisomistamalleen konkreettiselle asialle tekee.
Vaikka myyminen ja vaihtaminen eivät olisikaan mahdollisia – jos on sovittu, että ne niin ei toimita, ja toimitaan sen mukaan – hän päättää kuitenkin, antaako yksityisomistamansa asian lahjaksi vai ei.
Tämä ei ole yhdessä päättämistä konkreettisten asioiden käyttämisestä.

On mahdollista, että joku ajattelee – viimeistään tämän kirjoituksen ja viitteenä olevan kirjoituksen omistamisesta luettuaan – että omistaminen ei voi olla peruste sille, miksi yhdellä on enemmän kuin toisella.
Joku saattaa silti ajatella, että yksi on ansainnut saada yksityisomistaa enemmän kuin toinen, koska hän on tehnyt enemmän tai tehokkaammin työtä yhteisesti tuotetun hyvinvoinnin kakun tuottamisessa kuin toinen tai koska hän on näissä töissään viisaampi, koulutetumpi, vastuullisemmassa asemassa tms. kuin joku toinen.
Tämä ajatus on virheellinen.
Se tulee esiin alla olevien linkkien kirjoituksissa.

http://kaikkea-kaikesta.luofoorumi.com/t192-vaihdantaa-ei-ole-olemassa

http://kaikkea-kaikesta.luofoorumi.com/t189-mielihalun-voimakkuus-ja-sita-kuvaava-numero-kaiken-muotoisen-rahan-ja-vaihdannan-perustavaa-laatua-oleva-korjaamaton-ongelma

http://kaikkea-kaikesta.luofoorumi.com/t94-kolumni-raha-ei-ole-arvon-mitta-eika-se-ole-mitta-lainkaan

http://kaikkea-kaikesta.luofoorumi.com/t93-kolumni-suhteellisen-kiireinen-ihminen