"Oikeus tunteisiin" – oikeus-käsitteen ongelma psyykkisen toiminnan yhteydessä

Oikeudet perustuvat jaettuihin sosiaalisiin ja kulttuurisiin arvoihin.
Niiden pohjalta on muodostunut ihmisten välisiä käytäntöjä ja tapoja siitä, mitä yleisesesti hyväksytysti voi tehdä ja mitä ei.
Niistä voi olla kirjoitettuna myös sopimuksia ja lakeja, joita ovat tehneet erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä edustaneet ihmiset, joskus erilaiset diktaattoritkin.

Oikeudet ovat siis viimekädessä aina ihmisten välisiä asioita.
Sosiaalisia asioita.
Ihmisten toisilleen myöntämiä eräänalaisia hyväksymisiä siihen, mitä ihminen voi tehdä ja jättää tekemättä ilman, että toinen ihminen tai ihmisryhmä puuttuu asiaan.

Tunteet kertovat aina jotain ihmisen ja häneen liittyvän ympäristön suhteesta.
Ihmisellä on aina jokin suhde ympäristöönsä.
Tuota suhdetta ei voida poistaa muutoin kuin poistamalla ihminen tai poistamalla ympäristö.
Niinpä ihmisellä, niin kauan kuin hän elää, on aina myös tunteita.

Näin on riippumatta siitä, myöntääkö jokin ihminen tai ihmisryhmä hänelle oikeuden hänen tunteisiinsa vaiko ei myönnä.

Ihmisen suhde häneen liittyvään ympäristöön on myöskin aina tietynlainen riippuen ihmisen kunkin hetkisestä rakenteesta sekä häneen liittyvän ympäristön kunkin hetkisestä rakenteesta.
Niinpä ihmisellä aina väistämättä olevat tunteet ovat aina väistämättä tietynlaisia ja tietyn voimakkuksisia riippuen hänen ja hänen ympäristönsä suhteen laadusta.

Näin on riippumatta siitä, myöntääkö jokin ihminen tai ihmisryhmä hänelle oikeuden hänen tunteidensa laatuun ja voimakkuuteen vaiko ei myönnä.

Tunteet ovat sen laatuinen asia, että niiden olemassaoloa, laatua ja voimakkuutta ei ole mahdollista säätää ihmisten välisin sopimuksin.

Näin ollen kysymys oikeudesta tunteisiin on virheellinen.
Sitä ei tarvitse esittää.
Mielestäni sitä ei myöskään tule esittää, koska se johtaa ihmisen harhaan häneen itseensä ja toisiin ihmisiin liittyvien tunteiden luonteesta.

Tämä harhaanjohtaminen vähentää tunteisiin liittyvää tiedostamista, ymmärtämistä ja hyvinvointia.

Ehdotan, että luovumme sanan ja käsitteen "oikeus" käyttämisestä tunteiden yhteydessä niin arki- kuin ammattikielessäkin.

Sitä ei tarvitse korvata millään toisella sanalla, koska se ei alunperinkään ole viitannut mihinkään olemassaolevaan ilmiöön tai asiaan.

Kun ihminen sanoo toiselle, että "sinulla on oikeus sinun tunteisiisi", hän epäilemättä haluaa auttaa toista hänen tunteidensa kanssa.

Jos emme voi puhua oikeudesta tunteisiin, koska se on harhaanjohtavaa ja siksi hyvinvointia vähentävää, millä tavalla sitten voisimme parhaiten auttaa toista ihmistä hänen tunteidensa kanssa?

Ehkä voimme sanoa hänelle, että sinä tunnet mitä tunnet riippumatta minun tai kenenkään hyväksynnästä tunteillesi.
Ja että tämän lisäksi minä myös hyväksyn tunteesi.

Eikö puheella oikeudesta tunteisiin luoda juuri epävarmuutta ihmiselle liittyen hänen tunteisiinsa?
Loppujen lopuksi liittyen myös niihin tunteisiin, joita tässä ja nyt halutaan tukea?

Se, että ihmisellä on oikeus johonkin tunteeseen tarkoittaa sitä, että on mahdollisuus, että johonkin toiseen tunteeseen hänellä ei olekaan oikeutta.
Oikeuksien luonteeseen kun kuuluu, että niitä voi olla tai olla olematta.
Niitä voidaan myöntää ja olla myöntämättä.

Näin ollen ihminen, jonka ajatusmaailmaan ja puheeseen kuuluu oikeudet tunteisiin joutuu ongelmiin.
Tällöin hän joutuu aina tarkkailemaan kaikkia tunteitaan ja pohtimaan, onko hänellä oikeus niihin vaiko ei ole.
Hän joutuu aina pitämään auki sen mahdollisuuden, että ehkäpä hänellä ei olekaan oikeutta tähän tunteeseen.

Hän joutuu pitämään auki myös sen mahdollisuuden, että auttaja, joka sanoo, että "sinulla on oikeus sinun tunteisiisi" saattaakin olla väärässä juuri nyt kyseessä olevan tunteen suhteen.
Entäpä jos hänellä ei olekaan oikeutta siihen?

Oikeus on siis sosiaaliseen toimintaan liittyvä asia.
Tunteet taas ovat autonomiseen ja spontaaniin henkilökohtaiseen liittyvä asia.
Tunteita ei ole mahdollista poistaa eikä luoda, eikä niiden laatua tai voimakkuutta ole mahdollista muuttaa sosiaalisin sopimuksin.

Mihin tarvitsemme ajatusta ja puhetta oikeudesta liittyen tunteisiin?
Emmekö voisi ajatella ja puhua vain tunteista?

Kun hylkää koko kysymyksen oikeudesta tunteisiin ja siten hylkää myös kaikki mahdolliset vastaukset tuohon väärään kysymykseen, katoaa koko ajatusvirhe.
Tällöin katoaa myös kaikki juuri tähän virheelliseen ajatteluun ja väärään kysymyksen asetteluun liittyvät ongelmat:

– Vellonta etsiessä vastausta väärään kysymykseen, johon ei ole edes mahdollista löytää minkäänlaista todellisuuteen perustuvaa, tyydyttävää vastausta.
– Pelot, maailman näyttäytyessä epärealistisena ja itsen näyttäytyessä kykenemättömänä saamaan rauhaa.
– Kosketuksen puute omiin tunteisiin autonomisen, spontaanin ja henkilökohtaisen "siirtyessä" väärästä kysymyksestä ja virheellisestä ajattelusta johtuen sosiaalisen ja kollektiivisen piiriin.
Todellisuudessa mitään siirtymää ei ole tapahtunut.
Ainoa, mitä on tapahtunut, on väärä kysymys ja ajatusvirhe.
– Edellä mainituista johtuva väsymys.
– Jne.

Tässä kirjoituksessa käsittelen tunteiden ja oikeus-käsitteen suhdetta.
Tunteet-sanan tilalle voi laittaa minkä tahansa psyykkisen toiminnan nimen – vaikkapa ajattelun tai tarpeet tai mitä vaan – ja tämä kirjoitus pätee silti.