Rahassa on järkeä vain taloudellisen jakavan epätasa-arvon vallitessa

Kerran kaksi ihmistä keskustelivat rahasta. Kuulin keskustelusta vain sen, kun toinen sanoi toiselle: "No mutta mikäs vika rahassa on?" Tämä on kysymys, johon haluan vastata.

Olen kuullut muutaman ihmisen sanovan: "Raha on neutraali asia." Perusteena tälle väitteelle he ovat esittäneet ainoastaan sen, että "rahalla voi tehdä hyvää ja pahaa". Olen eri mieltä tästä väitteestä. Raha ei ole neutraali asia.

Rahassa on järkeä vain, jos sitä käyttävässä yhteiskunnassa eletään taloudellisen jakavan epätasa-arvon puitteissa. Taloudellisella jakavalla epätasa-arvolla tarkoitan sitä, että yksillä on enemmän rahaa, omaisuutta, tuloja ja muuta maallista mammonaa kuin toisilla.

Jos jo ennen yhteisesti tuotetun hyvinvoinnin kakun jakamista tiedetään tuon jakamisen lopputulos, tehokkainta on jakaa se vain yhden kerran – suoraan halutun lopputuloksen mukaisesti. Olisi tehokkuuden kannalta järjetöntä jakaa tuo kakku ensin yhden kerran, kenties jollain sattumaan perustuvalla tavalla ja sitten, kun ensimmäinen jako ei tietenkään tuota toivottua lopputulosta, suoritetaan toinen jako. Toisessa jaossa sopivaksi katsottu määrä otetaan pois niiltä, joiden ensimmäisessä jaossa ajateltiin saaneen liikaa, ja tuo liika annetaan niille, joiden ensimmäisessä jaossa ajateltiin saaneen liian vähän.

Tehokkuuden kannalta olisi järjetöntä ylläpitää raskasta rahajärjestelmää, siihen väistämättä liittyvää yhtä raskasta kilpailujärjestelmää (ensimmäinen jako) ja kilpailujärjestelmään väistämättä liittyvää sosiaaliturvajärjestelmää (toinen jako), jos kaikki tietävät jo ennen kuin ensimmäistä jakokierrosta on edes aloitettu, että loppujen lopuksi yhteisesti tuotettu hyvinvoinnin kakku kuitenkin jaetaan tasapuolisesti kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken riippumatta siitä, kuinka jako tulisi menemään ensimmäisellä jakokierroksella.

Tässä vaiheessa on syytä mainita, että rahajärjestelmässä ei ole järkeä ilman kilpailua. Minun on hankala nähdä, millä logiikalla hyödykkeet hinnoiteltaisiin ilman, että siitä seuraisi ongelmia, jos kaikki myyjät eivät yrittäisi myydä niin kalliilla kuin mahdollista, mutta kilpailijoitaan halvemmalla ja ostajat ostaa niin halvalla kuin mahdollista. Tällöin hyödykkeen hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan leikkauspisteeseen. Riittävän laaja ja vapaa kilpailu on välttämätöntä siksi, että hintasignaalit toimisivat. Hintasignaalien avulla hyödykkeiden kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan rahataloudessa. Rahatalous ilman kilpailua saattaisi tuottaa ongelmia myös työntekijöiden motivaation suhteen. Vaikka tekisi enemmän ja laadukkaammin työtä rahaa vastaan, se ei johtaisi suurempaan rahavirtaan kohti omaa pankkitiliä. Tällaista kontrolloivaa ulkoista motivaatiota työn tekemiseen ei siis olisi. Toisaalta myöskään autonomista sisäistä motivaatiota työn tekemiseen ei olisi, sillä ihmiset edelleen työskentelisivät saadakseen toisiltaan rahaa. Motivaatiopsykologian mukaan konkreettiset ulkoiset palkkiot koetaan kontrollina ja ne laskevat ihmisen autonomista sisäistä motivaatiota. Kun sekä kontrolloiva ulkoinen että autonominen sisäinen motivaatio puuttuu, jää kenties vain aika lailla totaalinen motivaation puute työn tekemiseen.

Rahassa on siis järkeä vain taloudellisen jakavan epätasa-arvon vallitessa. Se vika rahassa on. Siksi olen sitä mieltä, että raha on ihmisen kannalta negatiivinen eikä suinkaan neutraali asia. Toki "rahalla voi tehdä hyvää ja pahaa". Mutta mielestäni esittämäni näkökulma on laajempi ja painavampi kuin siteeraamani näkökulma. Varsinkin kun rahatalous pelkällä olemassaolollaan luo ison osan "hyvää tekemisen" tarpeesta; jotta köyhiä voidaan auttaa heidän köyhyydestä johtuvissa fyysisissä, psyykkisissä, sosiaalisissa ja taloudellisissa ongelmissaan, on köyhiä ensin luotava. Järkevästi toimiva rahajärjestelmä luo köyhiä. Tarkalleen ottaen järkevästi toimivaan rahajärjestelmään väistämättä liittyvä taloudellinen kilpailu luo köyhiä. Köyhiä ovat taloudellisen kilpailun häviäjät. Se, kuka häviää, riippuu kilpailun säännöistä. Yksi häviää yksillä säännöillä ja toinen toisilla. Kolmas ehkä kaikilla säännöillä, koska kilpaileminen on vastoin hänen ydinolemustaan. Mutta joku häviää aina. Se kun on kaiken kilpailemisen ydinominaisuus, että yksi voittaa ja toinen häviää.

Minusta olisi inhimillisempää, että köyhiä ei alunperinkään luotaisi lainkaan. Mutta se on mahdollista toteuttaa järkevällä tavalla vain ilman rahaa. Tällöin ihmiset edelleen yhdessä tuottaisivat kaiken sen, mitä he tarvitsevat ja haluavat. Tämän jälkeen yhteisesti tuotettu hyvinvointi jaetaan tasapuolisesti kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken ilman rahaa, ilman vaihdantaa ja ilman taloudellista kilpailua. Ihmisiä motivoi tekemään työtä heidän autonominen sisäinen ja autonominen ulkoinen motivaationsa, halu oppia ja kehittyä sekä halu voida hyvin ja auttaa toisia ihmisiä.

Toki joku voi olla sitä mieltä, että taloudellinen jakava epätasa-arvo on tavoiteltava asia tai vähintäänkin asioiden väistämätön luonnontila. Olen erimieltä näistäkin asioista. Mutta nämä ovatkin sitten eri kirjoituksen ja eri keskustelun paikka.