Vaihdantaa ei ole olemassa

Ajatus vaihdannasta on ajatusvirhe.
Virheellinen tulkinta siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.
Ajatus vaihdannasta jättää kokonaisuuden huomioimatta.
Todellisuudessa vaihdantaa ei ole olemassa.

***

Aivan ensimmäiseksi meidän on muodostettava toiminnallemme tavoite.
Voimme arvioida toimintaamme ainoastaan suhteessa johonkin tavoitteeseen.

Asetan tavoitteeksemme maksimaalisen hyvinvoinnin maapallon kaikille yhteiskunnille ja yksilöille nyt ja tulevaisuudessa.

Jollakin voi olla eri tavoitteita, mutta ei keskustella rasismista, sovinismista tai ihmisen perusluonteesta tässä.

On huomiotava sellainen perusasia, että yhteiskunta koostuu yksilöistä, joten muutos minkä tahansa yksilön hyvinvoinnissa on sama asia kuin muutos yhteiskunnan hyvinvoinnissa ja päinvastoin.

Vaihdanta-ajatuksen perusvirhe on kokonaisuuden huomiotta jättäminen ajatuksista ja puheesta, vaikka todellisuudessa tuo kokonaisuus on jatkuvasti läsnä.
Tuolla kokonaisuudella tarkoitan ennen muuta seuraavaa:

Kun tavoitteena on maksimaalinen hyvinvointi kaikille yhteiskunnille ja yksilöille maapallolla nyt ja tulevaisuudessa, sen saavuttaminen vaatii monia asioita.
Se vaatii ruoan tuottamista, veden tuottamista, lääkärin työtä, tien rakentamista, siivoamista, lasten tekemistä, omien lasten hoitamista, oppimista ja opettamista, pari,- ystävyys- ja kaverisuhteita, naapuriapua, lukemista, liikkumista, nukkumista, kävelemään opettelua jne.
Jos otat yhden näistä pois, hyvinvoiva yhteiskunta ja yksilö, jopa koko yhteiskunta ja yksilö lakkaa olemasta.

Sen, että yksi ihminen voi käyttää paljon aikaa minkä tahansa yksittäisen asian tekemiseen, vaikkapa siivoamiseen tai erikoistumiseen pitkälle missä tahansa yksittäisessä asiassa, vaikkapa lääkärintoiminnassa, ehdoton edellytys on, että muut ihmiset tuottavat kaikkea muuta, mitä hän tarvitsee elääkseen hyvinvoivana (ks. yllä ote noiden asioiden listasta) ja jakavat tuottamansa hänen käyttöönsä.

Jos yksittäinen ihminen tuottaisi itse kaiken käyttämänsä ruoan, juoman, asunnon, vaatteet, tiet, metallit, sähkön jne., jäisi hänen hyvinvoinnin tasonsa hyvin alhaiseksi sikäli, kun hän sattuisi selviämään kovinkaan pitkään ylipäätään hengissä.
Lisäksi erilaisia sosiaalisia tarpeita ei niiden luonteen vuoksi ole edes mahdollista tyydyttää yksin. (1)

Täten jokaisen ihmisen jokaisen toiminnon, mahdollistaa yksilön itsensä lisäksi kaikki muut ihmiset.
Jokaisen ihmisen jokaiseen tekoon sisältyy jo valmiiksi kaikkien muiden ihmisten teot.

Täten yksilö ei todellisuudessa koskaan luovuta vaihdoksi ajattelemassaan toiminnassa pelkästään omaa työpanostaan tai oman työn tulostaan, vaan aina kaikkien ihmisten työpanoksen ja kaikkien ihmisten työn tuloksen.
Näin on riippumatta siitä, ajatteleeko hän olevansa vaihtotapahtuman ostaja- vai myyjäpuoli.

Vaihdanta on siis liian kapea näkökulma ja liian kapea kuvaus siitä, mitä vaihdannaksi ajatellussa tapahtumassa todellisuudessa tapahtuu.
Siitä on jätetty pois kokonaisuus – suurin osa siitä mitä todella tapahtuu.

Todellisuudessa ihmiskunta vain tuottaa yhdessä kokonaisuutena hyvinvointia ja jakaa sitä koko ihmiskunnalle.

Tällä tavalla siis saatiin johdettua, että ajatus kahden tai useamman, mutta ei kaikkien ihmisten muodossa tai toisessa suorittamasta vaihdannasta on virheellinen tulkinta siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Todellisuudessa vaihdantaa ei ole olemassa.
Todellisuudessa vaihdanta ei ole edes mahdollista.

Se mitä vaihdannaksi ajatellussa tapahtumassa itse asiassa tapahtuu on, että kaikki osallistuvat kaiken hyvinvoinnin tuottamiseen, mutta kaikille ei jaeta siitä kaikkea.

Vaihdannan ollessa ajatusvirhe, myöskään vaihdantaan liittyviin yksittäisiin asioihin (vaihdantaan liittyvä arvon käsite, mikä on minkäkin asian vaihdannallinen arvo, rahan eri muodot jne.) ei tarvitse suunnata erillistä kritiikkiä.

Vaikka vaihdantaan liittyvä arvo onkin ajatusvirhe – koska koko vaihdanta on ajatusvirhe – arvosta on mahdollista puhua muissa yhteyksissä.

Arvon mittaaminen ei ylipäätään ole mahdollista. (2)(3)

Jos se olisikin mahdollista, nähdäkseni ainoa oikeudenmukainen tapa mitata yhteisesti tuotetun hyvinvoinnin kakun jakamiseen liittyvää arvoa olisi se, että mitataan, kuinka paljon kukin ihminen tuottaa hyvinvointia tuohon kakkuun ja tämän jälkeen jokaiselle jaettaisiin siitä sellainen pala, joka vastaa hänen siihen tuottamaansa osuutta.
(Kertokaa minulle, jos tässä fiktiivisessä tilanteessa olisi olemassa muitakin oikeudenmukaisia tapoja.)
Alla osoitan, että edes tämä ei ole mahdollista.

Hyvinvointi syntyy (aiemmin tässä kirjoituksessa mainitulla tavalla) lukemattomien ihmisten lukemattomien toimintojen yhteistyönä.
Noiden kaikkien yksittäisten ihmisten yksittäisten toimintojen suhteellisten osuuksien selvittäminen hyvinvoinnin kokonaisuuden synnyssä on mahdotonta.
Sitä ei voi tehdä mittaamalla, päättelemällä, laskemalla eikä millään muullakaan tavalla.

On mahdotonta mitata, laskea tai päätellä, kuinka monta lääkärin työtuntia on yhden siivoojan työtunnin arvoinen tai kuinka monta siivoojan työtuntia on yhden mustikkakilon arvoinen.

Niinpä koko yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta ei voida myöskään jakaa kenellekään sellaista palaa, joka vastaa kunkin osuutta sen tuottamisessa.
Ei vaikka tämä toive lienee monen ääneen lausumattomana ajatuksena taustalla silloin, kun ihmiset puhuvat tuon kakun oikeudenmukaisesta jakamisesta ja siitä, että jokainen saisi työstään ansaitsemansa palkkion.

Vaikka kaikkien yksittäisten ihmisten yksittäisten toimintojen suhteellisten osuuksien selvittäminen hyvinvoinnin kokonaisuuden synnyssä olisikin mahdollista (mitä se siis ei ole), se ei olisi koskaan järkevää, sillä ihmiset luovat hyvinvointia 24h/vrk.
Oikeudenmukaiseen tulokseen päästäksemme meidän tulisi siis seurata ja mitata jokaista ihmistä 24h/vrk, jotta voisimme palkita oikeudenmukaisesti kaiken hänen tuottamansa hyvinvoinnin, eikä vain pientä osaa siitä.
Lisäksi tuosta tuotetusta hyvinvoinnista olisi luonnollisesti vähennettävä hänen tuottamansa pahoinvointi, jotta palkitseminen olisi oikeudenmukaista.

Emme siis voi jakaa yhteisesti tuotettua hyvinvoinnin kakkua vaihdannallisten arvojen perusteella, koska vaihdantaa ei ole olemassa.
Emme myöskään voi jakaa kakusta kullekin sellaista palaa, jonka hän on siihen tuottanut, koska ei ole mahdollista mitata, laskea tai päätellä sitä, mitä kukin tuohon kakkuun on tuottanut.

Meidän ihmisten on kuitenkin mielekästä ja järkevää tehdä yhteistyötä – tuottaa tuo hyvinvoinnin kakku yhdessä.
Tällöin meidän on luonnollisesti mielekästä ja järkevää myöskin jakaa tuo kakku jotenkin.
Nuo ruoat, juomat, asunnot, vaatteet, autot, polkupyörät, teatteriesitykset, keikat, tallinnan risteilyt, thaimaan matkat, lääkärissä käynnit jne.

Tulisiko meidän siis jakaa tuo kakku ihan mielivaltaisesti vai pystymmekö keksimään vielä jonkin järkiperusteen sille, kuinka jaamme sen?
Laitetaan pöytään kaikki, mitä meillä on ja katsotaan mitä siitä syntyy.

Tilanne on siis seuraava:

– kaikki osallistuvat kakun tuottamiseen
– kaikki ovat kakun tuottamisessa välttämättömiä
– ei ole mahdollista selvittää mittaamalla, laskemalla, logiikalla eikä millään muullakaan tavalla, kuinka iso pala kakusta kullekin kuuluu.

Tällöin minusta on oikeudenmukaista, tasapuolista, tasa-arvoista, että tuo kakku jaetaan tasapuolisesti kaikkien ihmisten kesken.
Tasan jakaminen ei kuitenkaan olisi mielekästä, sillä erilaisilla ihmisillä on erilaisia tarpeita.
Mutta tasapuolisesti.
Tarpeiden mukaan.

Vaikka siis emme voi käyttää mittaamista, laskemista emmekä logiikkaa perusteena yhteisesti tuotetun kakun jakamiselle, voimme siitä huolimatta käyttää jakamisen perusteena sellaisia asioita kuin oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, tasa-arvo, vapaus, yksilön autonomia oman toimintansa suhteen, autonominen motivaatio, onnellisuus, yhteenkuuluvuus, hyvinvointi jne.
Näiden arvojen pohjalta voimme arvottaa yhdenlaiset tarpeet tärkeämmiksi kuin toisenlaiset silloin, kun se on välttämätöntä.

Esimerkiksi jos ihmisellä ei ole asuntoa ainkaan, hänen asunnontarpeensa menee sellaisen ihmisen asunnontarpeen edelle, joka etsii itselleen kakkosasuntoa.
Jos yksi on käynyt jo kymmenen kertaa tänä vuonna teatterissa, kohta alkavan teatteriesityksen viimeisen paikan saa se, joka ei ole käynyt vielä yhdessäkään.
Lääkärijonon ohi pääsee akuuttia apua tarvitseva ihminen, mutta ei vaarattomalla tavalla sairas ihminen.
Jne.

Muutamme siis jakamisen perusteet ansaitsemisesta (koska sitä ei ole koskaan mahdollista selvittää millään tavalla kenenkään kohdalla) tasapuoliseksi (koska kaikki osallistuvat kakun tuottamiseen, kaikki ovat kakun tuottamisessa välttämättömiä ja ei ole mahdollista selvittää mittaamalla, laskemalla, logiikalla eikä millään muullakaan tavalla, kuinka iso pala kakusta kullekin kuuluu) ja tarveperusteiseksi (koska tarpeet on mahdollista selvittää kysymällä ihmisiltä itseltään, mitä he tarvitsevat ja koska ihmisten joitakin tarpeita on jossain määrin mahdollista selvittää myös suhteellisen objektiivisesti.
Ja lisäksi koska juuri tarpeiden tyydytys on se, mistä seuraa hyvinvointia – mikä on alkuperäinen tavoitteemme; "maksimaalinen hyvinvointi maapallon kaikille yhteiskunnille ja yksilöille nyt ja tulevaisuudessa".).

Lopuksi minusta on mielekästä kysyä seuraava kysymys: mikä on oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon suhde logiikkaan?

Pyörittelen alla asiaa muutamasta eri näkökulmasta lyhyesti, osoittaakseni kevyesti näiden asioiden yhteyden.  
Tämä yhteys osoitettakoon vahvemmin muissa kirjoituksissa.

Jos voisimme mittaamalla, laskemalla tai muilla logiikan keinoilla osoittaa tai todistaa, että yksi olisi ansainnut saada yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta enemmän kuin toiset, meistä olisi sekä loogista että oikeudenmukaista ja tasa-arvoista se, että hänelle silloin jaettaisiin siitä enemmän kuin muille.
Jos tästä huolimatta jakaisimme hänelle saman verran tai vähemmän kuin muille, se ei olisi meistä loogista, oikeudenmukaista eikä tasa-arvoista.

Jos voisimme mittaamalla, laskemalla tai muilla logiikan keinoilla osoittaa tai todistaa, että yksi olisi ansainnut saada yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta vähemmän kuin toiset, meistä olisi sekä loogista että oikeudenmukaista ja tasa-arvoista se, että hänelle silloin jaettaisiin siitä vähemmän kuin muille.
Jos tästä huolimatta jakaisimme hänelle saman verran tai enemmän kuin muille, se ei olisi meistä loogista, oikeudenmukaista eikä tasa-arvoista.

Näin mittaamisella, matemaattisella laskemisella ja loogisuudella on ilmeinen yhteys oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon.

Ei ole lainkaan yhdentekevää, kuinka käytämme mittaamista, laskemista ja logiikkaa yhteisesti tuotetun hyvinvoinnin tuottamista ja jakamista analysoidessamme.
Analyysin on oltava kaiken kattava ja oikea.
On myös tunnistettava, missä kohdin mitäkin logiikan muotoa voi käyttää ja missä kohdin mitäkin logiikan muotoa ei voi käyttää.

Entäpä silloin, kun emme voi mittaamalla, matemaattisesti laskemalla tai muilla logiikan keinoilla osoittaa tai todistaa, että yksi on ansainnut saada yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta enemmän, vähemmän tai saman verran kuin toiset.
Mutta silti tuo kakku on luonnollisesti järkevää ja mielekästä tuottaa kaikki yhdessä ja jakaa kaikkien kesken.

Mikä meistä silloin on looginen, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen tapa jakaa kakku ja jakamisen lopputulos?

Viitteet:
(1) https://kaikkea-kaikesta.palstani.com/t93-kolumni-suhteellisen-kiireinen-ihminen
(2) https://kaikkea-kaikesta.palstani.com/t94-kolumni-raha-ei-ole-arvon-mitta-eika-se-ole-mitta-lainkaan
(3) https://kaikkea-kaikesta.palstani.com/t189-mielihalun-voimakkuudelle-ei-voida-loogisesti-antaa-numeerista-arvoa-rahan-kanssa-kaikki-ihmiset-tekevat-silti-juuri-tata